Pääkirjoitus: Sosiaaliset vaikutukset edellä
Elinkeinoelämän etujärjestöt ovat kampanjoineet ennen vaaleja voimakkaasti alkoholimyynnin ja apteekkijärjestelmän muutosten puolesta, tavoitteenaan oman myyntinsä ja voittonsa kasvattaminen.
Samaan aikaan tehdään selvitystä lisenssijärjestelmään siirtymisessä rahapeleissä. Kaikissa näissä järjestelmissä on varmasti kehitettävää, mutta kuten taksiuudistuksesta nähtiin, yksinkertaiset ratkaisut eivät monimutkaisessa maailmassa aina toimi halutulla tavalla. Hallitusohjelmaneuvotteluissa toivottavasti sovitaan korkeintaan selvitysten tekemisistä, johtopäätösten aika on niiden jälkeen. Yleensä prosessi ei ole onnistunut, jos lopputulos päätetään ensin ja sitten vasta mietitään, mitä siitä seuraa.
Ajankohtaista: Miltä näyttää järjestöjen tulevaisuudet vuonna 2040?
SOSTEn tuoreessa Katsaus sosiaali- ja terveysjärjestöjen tulevaisuuksiin -katsauksessa esitellään kolme erilaista skenaariota siitä, miltä sosiaali- ja terveysjärjestöjen tulevaisuuksissa voisi näyttää vuonna 2040.
”Parhaimmillaan tämä skenaariojulkaisu herättää pohtimaan oman järjestön tehtävää ja sen tulevaisuutta”, toteaa järjestöpäällikkö Riitta Kittilä.
Skenaarioihin liittyvä webinaari on tulossa myöhemmin keväällä.
Lue lisää ja tutustu julkaisuihin
Kansalaisten palautteen perusteella monenlaisia sosiaalitukia jää saamatta
Monissa selvityksissä on todettu, että ilman etuuksia jäävät usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset. Yhtenä keinona sosiaalitukien alikäytön vähentämiseksi esitimme etuusehdotuksen käyttöönottoa: ihmisen antamien tietojen ja rekisteritietojen perusteella hänelle laadittaisiin ehdotus etuuksista, joihin hän on oikeutettu, kirjoittavat SOSTEn erityisasiantuntijat Anna Järvinen ja Erja Saarinen SOSTEblogissa.
Teemapäivä: Opiskelijoiden mielenterveyspäivä