Meri-Lapin vapaaehtoistoiminnan vuoden 2018 tunnustuspalkinnon saivat Tornion Sydänyhdistys ry:n puheenjohtaja Hilkka Rantamölö ja Länsi-Pohjan AVH-yhdistys ry:n puheenjohtaja Eero Knuuti. Palkinnot luovutettiin 5. joulukuuta Meri-Lapin järjestökeskus Majakassa.
Kriisikeskus Turvapoijun kriisityöntekijä ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Merja Halttunen kertoi Rantamölön ansioista näin: Hilkka on aina myönteinen, asiaan tarttuva, yhteistyökykyinen, auttavainen ja iloinen persoona. Tornion Sydänyhdistys on hankkinut sydäniskurit kylille ja järjestää nyt elvytyskoulutusta kaikille Tornion 9-luokkalaisille – Hilkan panos on tässäkin asiassa ollut merkittävä.
Kiitospuheessaan Hilkka Rantamölö nosti esiin yksinäisyyden torjunnan. Hänen mielestään laajalti ilmenevää yksinäisyyttä voitaisiin ehkäistä pyytämällä seuraa tarvitsevia mukaan vapaaehtoistoimintaan: ”Yksinäinen ei osaa tulla sanomaan, että haluaa tehdä vapaaehtoistyötä, vaan meidän pitäisi heidät löytää”.
Pitkään eri yhdistyksissä toiminut Rantamölö sanoo, että vapaaehtoistoiminnan hän aloitti jo lapsena. Kipinän siihen hän sai lapsuudenkodistaan. Vapaaehtoistoiminnassa Rantamölöä kiehtoo ihmisten auttaminen, erilaisuuden kohtaaminen ja yhdessä tekeminen.
Keminmaalainen Eero Knuuti on perusteluiden mukaan toiminut aktiivisesti Länsi-Pohjan AVH-yhdistyksen puheenjohtajana, ja tehnyt oivaa valistustyötä aivoterveyden hyväksi. Vapaaehtoistoimintaan mukaan hänet on innostanut auttamisen halu. Hän on myös aktiivinen Karjala-seuran toimija ja on ollut myös aktiivisesti kehittämässä kokemusasiantuntijatoimintaa. Hänellä on valloittavat vuorovaikutustaidot ja hän tekee vapaaehtoistyötä myös luennoimalla kansanopistoissa, Halttunen kertoi.
Knuuti kertoi kiitospuheessaan yli 40 vuotta kestäneestä vapaaehtoistoiminnastaan erilaisissa yhdistyksissä, mutta jo lapsesta lähtien hän on auttanut muita ihmisiä: ”Laskin, että jos olisin tehnyt yhtämittaista työuraa jonkun yhdistyksen palveluksessa, niin minulla olisi varmaan sata vuotta täynnä”.
Meri-Lapissa tuhansia henkilöitä osallistuu vuosittain vapaaehtoistoimintaan. He toimivat lasten, nuorten, perheiden, vanhusten, vammaisten – meidän kaikkien keskuudessa. Tunnustuspalkonnolla halutaan nostaa näkyväksi kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia edistävää työtä, jota tehdään vapaaehtoisvoimin. Tunnustuspalkinto on jaettu vuodesta 2007 alkaen. Meri-Lapin järjestökeskus Majakka ja Meri-Lapin vapaaehtoistoiminnan verkosto toivovat, että palkitseminen koetaan tunnustuksena koko vapaaehtoistoiminnalle. Ne myös toivovat, että se toisi vapaaehtoistoiminnalle näkyvyyttä, tunnettavuutta ja jaksamista.
Kirjoitteli Joni Majakan Tietotiimistä 🙂
Julkaistu alunperin Joulukuussa 2018