Meri-Lapin Järjestökeskus Silta
Tiedotteet

Helteiset kesäterveiset täältä Majakasta!

Näin kesäloman kynnyksellä on sopiva hetki katsoa taaksepäin ja muistella, mitä kaikkea kuluneeseen puoleen vuoteen onkaan mahtunut. Samalla haluaisin nostaa esille myös muutaman tulevan syksyn odotetun hetken ja esitellä työyhteisömme uuden jäsenen.

Me täällä Meri-Lapin järjestökeskus Majakassa olemme olleet erityisen iloisia koronan jälkeen virinneestä kasvokkaisesta toiminnasta ja uusista jäsenyhteisöistä, joita toimintaamme on liittynyt. Hymy nousee huulille aina, kun Messin puolelta kuuluu iloista puheensorinaa. Tämän kevään jaettu kokemus ja ääneen lausuttu totuus onkin ollut, ettei ihmistä korvaa mikään.

Vuoden 2022 alusta muutimme jäsenetujamme. Jäsenyhdistyksille ilmaiseksi tarjotut kokoustilat ja lisääntyneet säilytyskaapit ovat tehneet hyvin kauppansa, joten muistattehan pitää puolenne ja varata syksyn kokousaikanne heti lomien jälkeen. Myös Mehiläinen Länsi-Pohjan keskussairaalan aulassa sijaitsevan Järjestötietopisteen ajat syksylle ovat jo varattavissa.

Ja koska haluamme parantaa palveluamme entisestään, järjestämme 30. elokuuta kello 17 alkaen Majakassa kehittämisillan, joka on suunnattu jäsenistöllemme. Tästä saatte lisätietoa heti lomien jälkeen. Tilaisuudessa tulee olemaan tarjolla hyvikkiä eli hävikkiruokaa hyödyntäen valmistettuja herkkuja. Olemme Pohjoisen yhteisöjen tuki – Majakka ry:n puolesta sitoutuneet pienentämään osaltamme kemiläistä hiilijalanjälkeä ja meillä onkin keväällä ollut koekäytössä yhteisöjääkaappi. Tarjoamme jääkaapista järjestökeskuksen käyttäjille ilmaiseksi hävikkiruokaa kokoustarjoiluihin myös syksyllä.

Laitattehan kalenteriin myös marraskuun 18.-19. päivät. Tuolloin saamme Meri-Lappiin kaksipäiväisen Lapin Järjestöfoorumin, jonka teemana on tänä vuonna järjestöjen toiminta hyvinvointialueella. Mikäli haluaisitte toimia tapahtuman järjestelyissä yhteistyökumppanina, voitte olla yhteydessä allekirjoittaneeseen.  Avaamme ilmoittautumislomakkeen syyskuussa.

Lopuksi haluaisin vielä toivottaa tervetulleeksi uuden järjestökoordinaattorimme Merja Simoskan ja kiittää eläkkeelle siirtynyttä Sinikka Kähköstä antoisasta yhteistyöstä. Merja saattaa jo olla monille teistä tuttu työstään omaishoitajien parissa. On ilo päästä kehittämään järjestöjen toimintaedellytyksiä yhdessä!

Nautinnollista, aurinkoista heinäkuuta ja tapahtumarikasta syksyä jo innolla odottaen,

Annemari Kivivuori
Toiminnanjohtaja
Pohjoisen yhteisöjen tuki – Majakka ry