Noin yhdeksän viikkoa sitten aloitin työharjoittelun Majakassa. Huomasin pian, miten mahtava yhteishenki täällä on, työntekijöiden vaihtuvuudesta huolimatta. Olin kuitenkin lievästi sanottuna hämmentynyt kaikista lyhenteistä. HYTE, VATES, Valikko, PATU, HYVIS, Yhtä köyttä… mistä oikein on kysymys? Hyvin hitaasti – ja samalla hyvin epävarmasti – termit ja verkostojen toiminta alkoivat selkiytyä. Yllätyin siitä, miten monessa Majakka ehtii olla mukana näin pienellä henkilöstöllä.
Kiirettä pitää myös Yhtä köyttä -hankkeessa, jossa tähdätään kylien monipalvelupisteiden luomiseen. Koska hankkeessa on mukana monta kylää, kaikki asiat – kyselyt, kutsut, vierailut ja kehittämissuunnitelmat – tehdään tietysti moneen kertaan. Kylille järjestettiin yhteinen kyläpäiväkin Paakkolassa helmikuun lopulla, jotta he voisivat tutustua toisiinsa ja kuulla, mitä muilla kylillä puuhataan. Töitä hankkeessa riittää jatkossakin, jos sen toinen vaihe käynnistyy suunnitelmien mukaan.
Kiinnostavinta työharjoittelussa oli kyläpäivän suunnittelu, some-kanavien käyttö sekä yhteistyötapaaminen Maaseudun arjen palveluverkosto -hankkeen tiimoilta. Uskon tällaisten tapaamisten motivoivan ihmisiä, jotka tekevät yhteistyötä hankkeen kanssa ja pyrkivät toteuttamaan sitä tahoillaan. Päällimmäisenä mieleeni jäi se, mitä mahdollisuuksia yhteistyöhön kätkeytyy, kun halua ja resursseja löytyy.
Työharjoittelu ei ollut helppo, mutta sitäkin opettavaisempi. Järjestötietopisteen aikojen täyttäminen tuotti hetkittäin tuskaa. Päädyin soittelemaan järjestöjen yhteyshenkilöille ja pyytämään heidän järjestöjään esittelemään toimintaansa järjestötietopisteelle. Minunlaiselleni ujolle ihmiselle tuo tehtävä ei todellakaan ollut helppo.
Havahduin ajatukseen: miksi sen olisi pitänytkään olla helppo? Työharjoittelu, samoin kuin koko elämämme, on itsensä kehittämistä. Kuten olen viisaiden ihmisten kuullut sanovan, me kehitymme ihmisinä vain silloin, kun uskallamme astua mukavuusalueemme ulkopuolelle. Silloin olemme epävarmoja ja haavoittuvaisia, kompastelemme ja kaadumme – mutta silloin kehitymme kaikkein eniten.
Aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen,
Saana Posio
Sosionomiopiskelija
