Meri-Lapin Järjestökeskus Silta
kuntien ikäneuvostot

Kuntien ikäneuvostot eli vanhusneuvostot ovat kuntien lakisääteisiä sekä pysyviä yhteistyöelimiä, joiden tehtävänä on vahvistaa ja huolehtia kuntien ikääntyneen väestön vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksista.
Kunnan on annettava neuvostolle mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

Ikäneuvoston kokoonpano, valinta ja toimintatavat ovat kunnan päätettävissä. Kunnanhallistus voi hyväksyä ikäneuvostolle toimintasäännön, jossa todetaan neuvoston lakisääteiset ja mahdolliset muut tehtävät, jäsenten lukumäärä, mitä tahoja jäsenet edustavat, neuvoston toimikausi, kokousten koollekutsuminen, puheenjohtajan valinta ja sihteerin tehtävien hoitaminen sekä toimintasuunnitelman laatiminen ja toimintakertomuksen antaminen.
Ikäneuvoston tehtäväkenttä ulottuu kaikkiin niihin tehtäviin, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön elinolosuhteiden ja palveluiden kannalta.

Meri-Lapin kuntien ikäneuvostot:

Simon ikäneuvosto
Kemin vanhusneuvosto
Keminmaan vanhusneuvosto
Tervolan vanhusneuvosto
Tornion ikäihmisten neuvosto
Ylitornion vanhusneuvosto