Nyt olisi kova paikka uudistaa oman yhdistyksen toimintaa ja saada mahdollisuus tehdä yhteistyötä yritysten ja kuntien kanssa.
Feeniks-hanke Lanseeraa yhdessä Visman Solutions Oy:n, Hailer Oy:n, Hyvän elämän koulun ja Kalliolan opiston kanssa Puuttuva -palanen toimintamallin. Toimintaa pilotoidaan Meri-Lapin ja Lapin alueella yhdessä Pohjoisen Yhteisöjen tuen sekä Kemin kaupungin kanssa.
Puuttuva palanen-toiminnan ytimessä ovat vertaisoppimiseen perustuvat ohjelmistoryhmät, joissa uusista työmahdollisuuksista kiinnostuneet henkilöt vahvistavat ohjelmisto-osaamistaan paikallisten yritysten intressien ja tarpeiden mukaisesti. Tarkoituksena on pyrkiä madaltamaan perinteisiä koulutus – ja työllistymispolkuja. Näin asiantuntijavetoisesta kouluttamisesta on tarkoitus siirtyä entistä enemmän kohti vertaisoppimista, lisäten näin myös tilaajayrityksen ja mahdollisen työllistettävän välistä vuorovaikutusta. Kaiken lisäksi ohjelmistolähettiläät ja mukaan lähtevät yritykset saavat maksutonta sparrausta ohjelmistoalan ammattilaisilta. Alusta asti.
Raikkaana ja keskeisenä kumppanina mukana on myös Hyvän elämän koulu -niminen yritys, jonka alustalle on mahdollista integroida eri opintomateriaaleja, käydä keskusteluja yritysten ja osaajien välillä sekä muodostaa oppimisryhmiä. Tämä mahdollistaa toiminnan skaalautuvuuden ja matalakynnyksisyyden. Näin yritykset voisivat ilmoittaa osaamistarpeistaan ja eri osaajat ja oppimistiimit voisivat ilmoittaa osaamisestaan sekä tarpeen tullen opiskella juuri yritysten tarpeita vastaavia ohjelmistoja.
Oppiminen tapahtuu parhaiten yhdessä. Mikä olisi luontevampi paikka sille kuin paikallisen yhdistyksen tilat?
Liiketoimintaosaamisen ja eri ohjelmistojen ammattimaiseen opiskeluun on olemassa avoimen lähdekoodin -lähteissä työllistymisen kannalta riittävät materiaalit tulevaisuuden osaajien kouluttamiseksi. Näin on ollut jo useita vuosia, mutta silti osaajista on pulaa. Miksi? Ajan löytymisen ja kiinnostuksen lisäksi keskeisiä haasteita maksuttomien oppimateriaalien hyödyntämiseen ovat olleet a) tieto siitä, mitä pitäisi opiskella (yritysten tarpeet), b) motivoiva ympäristö/ porukka, joka kannustaisi opiskelemaan (oppimistiimit) ja c) mahdollisuudet päästä näyttämään uutta osaamista potentiaalisille työnantajille (kumppaniyritykset). Ajatuksena onkin, että Puuttuva palanen -toiminta tuo ohjelmisto-oppimisen ryhmät suoraan paikallistasolle. Yhdistykset saavat näin uudenlaista toimintaa itselleen, he saavat uusia vapaaehtoisia ja osallistujia ja strategisesti erittäin merkityksellistä toimintaa. Mm. STEA painottaa alkavana vuonna sektorirajat ylittävää yhteistyötä.
Tule kuulolle toiminnan Kick-off -tilaisuuteen 7.6. klo 17.15-19.30
Ilmoittaudu verkkopohjaiseen Kick off -tilaisuuteen tästä
Puuttuva palasen -toimintamallin ytimessä on ns. ”ohjelmistolähettiläs” -koulutus, jonka aikana aiheesta kiinnostuneet henkilöt käyvät yhteiset perusopinnot, ja syventyvät tämän jälkeen yritysten tarpeiden mukaisiin ohjelmistoihin. Itsenäisen opiskelun lisäksi ohjelmistoalan ammattilaiset mm. Hailer -yrityksestä tarjoavat ohjelmistolähettiläille mentorointia business -ymmärryksestä sekä eri teknologioiden soveltamisesta asiakasyrityksissä.
Yritykset, yhdistykset ja ohjelmistolähettiläät voivat hakea mukaan 8.6. mennessä.
Yhdistyksen edustaja tai tuleva ohjelmistolähettiläs – hae mukaan tästä
MERI-LAPIN ALUEEN PILOTIN AIKATAULU
- Viikolla 23, 7.6. klo 17.15-19.30 Kick off -tilaisuus verkossa (ilmoittautuminen tilaisuuteen)
- Yritysten ja ohjelmistolähettiläiden ilmoittautuminen sulkeutuu 8.6.
- Viikolla 24 pidetään yrityksille suunnatut työpajat. Näissä Hailer Oy:n edustajat analysoivat yritysten tarpeita, jotka määrittävät suuntaa ohjelmistolähettiläiden erikoistumisopinnoille.
- Viikolla 25 pidetään ohjelmistolähettiläiden ”matching” -tilaisuus, jossa ohjelmistolähettiläiden kohdeyritykset ja erikoistumisopinnot määrittyvät
- Heinä-elokuu: itsenäinen & ryhmissä tapahtuva opiskelu
- Elokuu: pienryhmätapaamiset Hailer Oy:n edustajien kanssa
- Elo-syyskuu: ohjelmistolähettiläät siirtyvät yrityksiin antamaan työnäytteet omasta osaamisestaan
Ohjelmistolähettiläskoulutus kansallisella tasolla alkavat syyskuussa!
Lisätietoja Puuttuva palanen toiminnasta antavat Feeniks-hankkeen edustajat:
Markus Hietikko: markus.hietikko@sosped.fi 044 420 2921 sekä
Miikka Vuorinen: miikka.vuorinen@sosped.fi 040 1646411