Kemin kouluissa toteutetaan lukuvuonna 2021-2022 Suomen harrastamisen malli –hanketta nimellä Harrastusten jäänmurtaja, jossa mukana kaikki Kemin koulut.
Suomen harrastamisen mallin päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä kerran viikossa ja erityisesti niille lapsille, joilla ei vielä ole harrastusta.
Harrastustoiminnan ohjaajana voi toimia kaupungin oma henkilöstö, seuran tai yhdistyksen ohjaaja sekä yksityinen toimija.
Suomen harrastamisen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö.
Mukaan hankkeeseen ohjaajaksi – tienaa seuralle pelimerkkejä
Haemme seuraltanne ohjausta 5-6 -luokkien oppilaiden harrastusryhmään, jotka tutustuvat lukuvuoden aikana kuuteen eri aiheeseen, jotka ovat: palloilulajit, kamppailulajit, jäälajit, parkour/temppuilu/ulkoilu, tanssi sekä ruokaharrastus. Jokainen aihealue kokoontuu 6 kertaa.
Harrastuksiin tutustumisharrastus toimii läpivuoden keskiviikkoisin kello 14.15 – 15.15 kouluilla, lukuun ottamatta jäälajeja, joka toimii jäähallissa. Kerhoon osallistuu vuorollaan yksi kuudesta koulusta 15 oppilaan ryhmänä.
Olemme kiinnostuneet hankkimaan Teiltä 6 kerran ohjauspaketin, joka toistetaan kaikille Kemin kuudelle alakoululle vuorollaan koulun liikuntavälineistön avulla. Kertoja tulee toteutettavaksi 6, kouluja on 6 eli yhteensä 36 ohjauskertaa koulupäivinä 25.8.2021 – 25.5.2022 välisenä aikana. Jäälajeissa 31 kertaa, koska Hepolan koululla on eriävä ohjelma.
Ohjaajalta edellytetään 18 vuoden ikää, ammatillista otetta lasten ja nuorten ohjaamiseen, halua kohdata ja kasvattaa yhteisöön kuuluvia, toiset huomioonottavia lapsia ja nuoria. Lisäksi ohjaajalta vaaditaan rikosrekisteriotetta lasten kanssa työskentelystä.
Ohjauspaketista maksetaan seuralle 1.100 euron korvaus (sis. 6 x 6 ohjauskertaa). Oppilaat ovat kaupungin puolesta vakuutettuja. Ohjaajan vakuutusturvan järjestäminen on seuran vastuulla.
Haluaisimme tietää myös mitä ohjauksenne sisältää ja kuka tai ketkä sen ohjaavat.
Tule mukaan tekemään uutta Suomen harrastamisen mallia ja ilmoita kiinnostuksesta pian !
Ilmoittautuminen keskiviikkoon 23.6.2021 mennessä janne.jylkka@kemi.fi