Meri-Lapin Järjestökeskus Silta
SOSTEkirjeTiedotteet

SOSTEkirje 38/2022

Pääkirjoitus: Miksei myönteinen järjestöpuhe muutu teoiksi?

Viime viikolla eduskunnassa käsiteltiin kahta järjestöjen asemaa heikentävää esitystä. Ammattikorkeakouluissa sote-alaa opiskelevien harjoittelukorvauksia uudistetaan rajaamalla järjestöjen yleishyödyllinen toiminta korvauksista pois, poiketen kaikista muista toimijoista. Samaan aikaan naapurivaliokunta käsittelee palkkatuen uudistamista koskevaa esitystä, joka heikentää merkittävästi järjestöjen edellytyksiä työllistää, perusteena työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten maalaama, todellisuudesta irronnut kuva. Marinin hallitus on puhunut paljon järjestöjen merkityksestä, käytännön asioihin kaunis puhe ulottuu vain ajoittain.

Ajankohtaista: Järjestöillä keskeinen rooli maailman turvallisimman yhteiskunnan rakentamisessa

Lyhyen ajan sisällä sosiaali- ja terveysjärjestöissä on havahduttu kaksi kertaa siihen, että järjestöjen yleishyödyllisen työn merkitystä ei ymmärretä valtionhallinnossa. Juhlapuheissa ja hädän hetkellä järjestöjä kiitellään, niihin vedotaan ja niiden apu kelpaa viranomaisille. Lainsäädäntöhankkeissa järjestöt näköjään unohdetaan tai niiden tekemän työn merkitystä ei ymmärretä. Tästä kehityksestä on huolissaan myös SOSTEn valtuuston puheenjohtaja, arkkipiispa emeritus Kari MäkinenLue lisää SOSTEn uutisesta.

Palkkatukiuudistusta ei voi tällaisena hyväksyä!

Palkkatukiuudistus on eduskunnan käsittelyssä. Hallituksen esitys heikentää merkittävästi järjestöjen  mahdollisuuksia 100 prosentin palkkatukeen. Vaarana on, että pitkäaikaistyöttömät jäävät ilman tukea ja syrjäytyvät työmarkkinoilta pysyvästi. Lue uutinen lausunnostamme: Järjestötyöllistämisen tulevaisuus eduskunnan käsissä.

Lue napakka 10 kohdan lista, miksi uudistusta ei voi tällaisenaan hyväksyä (pdf).

Klikkaa kuvaa ja katso myös lyhyt video, jossa erityisasiantuntijamme Päivi Kiiskinen kertoo järjestöistä työllistäjinä.

Hallituksen suunnitelma köyhyyden vähentämiseksi kaipaa vielä konkretisointia

Suomi on sitoutunut vähentämään vuoteen 2030 mennessä köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrää 100 000 henkilöllä. Nyt sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut toimintasuunnitelman tavoitteeseen pääsemiseksi. Siinä on tärkeitä periaatteita köyhyyden vähentämiseksi, mutta lisäksi tarvitaan konkreettisia toimia. Lue lisää

SOTE-uudistus: Tilaisuus sote-palvelujen kehittämistyön saamisesta käytäntöön 1.12.

Miten sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeissa kehitetyt toimintamallit saadaan vietyä käytäntöön? Mitä pitäisi tehdä, jotta juurtuminen lähtisi kestävästi käyntiin? Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Järjestöjen sote-muutostuen väestä koostuva Sisä-Suomen Tulevaisuustukitiimi järjestää webinaarin aiheesta 1.12. klo 10–11.30Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan soteuudistus.fi:ssä.

Kysely: Kysely digitaalisten palvelujen vaikuttavuudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kyselyllä kerätään tietoa digiratkaisujen nykytilasta, laajuudesta ja levinneisyydestä Suomen sote-palveluissa. Kysely on osa valtioneuvoston rahoittamaa hanketta, ja sen toteuttaa NHG Finland Oy. Kyselyllä selvitetään digipalvelujen eri toiminnallisuuksien (kuten chatit, asiakasohjaus) yleisyyttä eri palveluissa (esimerkiksi lasten- ja perheiden palvelut, iäkkäiden ja vammaisten palvelut, päihde- ja mielenterveyspalvelut). Tietoa kerätään hyvinvointialueiden alueellisilta hankeorganisaatioilta sekä yksityisen ja kolmannen sektorin sote-palveluntarjoajilta. Vastaa kyselyyn 30.11. mennessä.

Teemaviikot: Parisuhdeviikkoa vietetään 7.–13.11.

Teemana on parisuhde ja mielenterveys. Parisuhdekeskus Kataja järjestää viikon aikana verkkoluentoja, puhelinneuvontaa ja tapahtumia. Päätapahtumia ovat ammattilaisille suunnattu maksullinen Parisuhdepäivä 8.11. sekä kaikille avoin ja maksuton Päivä Parisuhteelle -tapahtuma lauantaina 12.11. kello 10–11.30.

Ehkäisevän päihdetyön viikko 7.–13.11.

Teemana 2022 on lääkkeiden väärinkäyttö. Viikon kohderyhmänä ovat ensisijaisesti ehkäisevän työn parissa työskentelevät ammattilaiset. Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto järjestää 10.11. kello 13–15 webinaarin sote-ammattilaisille, aiheena lääkkeet ja niistä keskustelu. Lue lisää ja poimi materiaalit EPT-verkoston sivuilta.

SOSTEkirje kokonaisuudessaan täällä