Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) määrittelee Raiviota ja Karjalaista (2013) mukaillen osallisuutta kolmella ulottuvuudella tai edellytyksellä. Ne ovat riittävä toimeentulo ja hyvinvointi, toiminnallinen osallisuus sekä yhteisöihin kuuluminen ja jäsenyys. Vajaus jollakin näistä osallistumisen ulottuvuudella voi tarkoittaa osallisuuden vähentymistä ja syrjäytymisriskin lisääntymistä. Syrjäytymisellä tarkoitetaan yhteisöllisen toiminnan ulkopuolelle jäämistä. Useimmiten siihen liittyy myös sosiaalista, taloudellista ja terveydellistä osattomuutta ja eriarvoisuutta.
Vaikka muuttoliike keskittää väestöä ja jopa puolet suomalaisista elää jo 200 kilometrin säteellä Helsingistä, silti moni meistä elää ja haluaa jatkossakin asua maaseudulla ja pohjoisessa. Harvaan asutuilla alueilla kuitenkin osallisuuden mahdollisuudet voivat näyttäytyä toisenlaisina kuin tiiviimmin asutuissa taajamissa, joissa esimerkiksi hyvinvoinnin palveluverkko, työllistymisen mahdollisuudet ja vapaa-ajan ja kulttuuritoimintojen määrä ovat toisenlaiset kuin maaseudun kylissä. Elipä missä asuinympäristössä hyvänsä, siellä olevat mahdollisuudet vaikuttaa omaa elämää koskeviin asioihin ovat olennainen osa yhteiskunnallista osallistumista ja kiinnittymistä yhteisöön.
Työ on ollut pitkään yhteiskunnassamme se keskeisin ja oikeutetuin tapa kiinnittyä yhteisöön ja yhteiskuntaan. Nykyisessä yhteiskunnassa, jossa perinteinen kokopäiväinen palkkatyö ei enää päättäjien tavoitteista ja toimenpiteistä huolimatta kykene olemaan kaikille mahdollinen yhteiskuntaan osallistumisen muoto ja toimeentulon hankkimisen väylä, tarvitaan muita vaihtoehtoja, joiden varaan voi rakentaa identiteettiään, joiden kautta voi kiinnittyä yhteisöön ja jotka tukevat osallisuuden eri ulottuvuuksia niin sosiaalista, taloudellista kuin terveydellistä syrjäytymistä ehkäisten. Vapaaehtoistyö voi tarjota monia mahdollisuuksia omalle toimijuudelle, tukea henkilökohtaista hyvinvointia ja se voi mahdollistaa yhteisöissä monia toimintoja, mutta se ei kuitenkaan voi eikä sen tulekaan korvata sellaisia hyvinvointipalveluita, joiden toteuttamiseen tarvitaan jo lakisääteisesti taattua jatkuvuutta ja esimerkiksi spesifiä ammattiosaamista. Kuitenkin erityisesti osallisuuden kolmannen ulottuvuuden eli yhteisöihin kuulumisen ja jäsenyyden osalta yksi erinomainen vapaaehtoistyön tarjoama vaihtoehto on lähteä mukaan paikalliseen kylä- tai omakotiyhdistyksen toimintaan. Tällöin toiminnallinen osallisuus voi tukea myös yhteisöihin kuulumisen tunnetta. Oman kylän tai kaupunginosan hyvinvointiin voi jokainen asukas vaikuttaa halutessaan eri tavoin. Omaa kylää voi kehittää kyläyhdistysten lisäksi myös monien muiden väylien kautta, eri järjestöjen kuten paikallisen nuorisoseuran, maa- ja kotitalousseuran, pienviljelijäyhdistyksen, maamiesseuran, MLL:n, metsästysseuran, urheiluseuran, 4H:n tai muiden järjestöjen toimintaan osallistumalla.
Uskon itse, että osallisuuden kokemuksen kannalta kaikki lähtee yhtäältä henkilökohtaisesta motivaatiosta ja toisaalta motivaation käynnistämänä toiminnasta, siitä että lähtee mukaan johonkin sellaiseen toimintaan, mistä kokee saavansa itselleen jotain ja mihin omat ajalliset ja muut resurssit riittävät. Usein erilaiset yhdistykset ja niiden toiminta voidaan kokea ennestään toisilleen tuttujen ihmisten keskinäisenä kanssakäymisenä, johon voi olla kynnys tulla mukaan ”ulkopuolelta”, ellei tunne ketään tai ole siihen varta vasten pyydetty mukaan. Kun ylittää tämän kynnyksen, voi kuitenkin yllättyä positiivisesti. Tärkeintä on rohkaistua, toimia, lähteä liikkeelle, ottaa puheeksi asioita. Liikkeelle voi lähteä pienestä, siitä mikä juuri sinua kiinnostaa ja mitä toimintaa on jo tarjolla, lähteä mukaan vaikkapa kansalaisopiston kursseille tai kokeilemaan uutta liikuntamuotoa. Järjestöjen toimintaan osallistumalla voi vaikuttaa positiivisella tavalla sekä omaan henkilökohtaiseen osallisuuden kokemukseen että vahvistaa osallisuutta myös omassa lähiympäristössään.
Kokemuksellinen ulottuvuus on keskeisessä roolissa myös Yhtä köyttä -hankkeessa: maaseudun kylissä asuvien kokemukset esimerkiksi arjen turvattomuudesta, yksinäisyydestä ja palveluvajeista voidaan hankkeen avulla tuoda näkyviksi ja rohkaista ihmisiä itse miettimään, miten niihin voisi lähteä itse ja lähiyhteisön avulla vaikuttamaan. Voisiko kylätalo toimia pisteenä, jonka alle kootaan asukkaiden kokemusten pohjalta valikoituja, omaa ja lähiyhteisön osallisuutta edistäviä hyvinvointipalveluita, joiden tuottamiseen osallistuisi toimijoita kunnasta kyläyhdistyksiin ja muihin järjestöihin, yli sektorirajojen, kyläläiset itse mukaan lukien, ja jossa osa toiminnoista tuotettaisiin vapaaehtoistyönä, osa palkkatyönä, esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisten toteuttamana. Osallisuuden tukeminen räätälöidysti, paikallisten ja eri elämänkaariryhmien tarpeiden pohjalta voisi ehkäistä tällöin mahdollista syrjäytymiskehitystä mitä parhaiten, toiminnan keskipisteenä paikallinen monipalvelupiste.
Aila Rytkönen
Yhtä köyttä -hanke